Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Helppo matka Dubaihin

Kuva
Olimme syyslomalla neljättä kertaa samassa hotellissa Dubaissa. Hotelli on valikoitunut perheellemme sen palvelun, aktiviteettien, sijainnin ja varsinkin ruokatarjonnan takia. Uskon, että tämän syksyn matka tuskin oli viimeinen kyseiseen hotelliin. Minua ei Dubai itsessään kiehdo, mutta palaamme sinne auringon ja lämmön takia: minulla on allergioiden lisäksi atooppinen ihottuma, joka vaatii hoitoa ja aurinko saa ihoni voimaan pitkään paremmin. Dubaissa on takuulämpö ja -aurinko kohtuullisen lentomatkan ja aikaeron päässä. Olen joka vuosi lähettänyt hotelliin allergialistani etukäteen, vaikka se heillä onkin ollut tallessa aiemmilta matkoiltamme. Sain tänäkin vuonna vastauksen, että lista on välitetty hotellialueen kaikkiin viiteen ravintolaan.  Lisäksi he toivoivat sähköpostissaan, että varaamme pöydän ravintolaan edellisenä päivänä, jotta he osaavat valmistautua erityisruokavalioihini etukäteen. Ensimmäisenä iltana söimme hotellin buffetissa. Ravintolaan saavuttuamme