Helppo matka Dubaihin
Olimme
syyslomalla neljättä kertaa samassa hotellissa Dubaissa. Hotelli on
valikoitunut perheellemme sen palvelun, aktiviteettien, sijainnin ja varsinkin
ruokatarjonnan takia. Uskon, että tämän syksyn matka tuskin oli viimeinen
kyseiseen hotelliin. Minua ei Dubai itsessään kiehdo, mutta palaamme sinne
auringon ja lämmön takia: minulla on allergioiden lisäksi atooppinen ihottuma,
joka vaatii hoitoa ja aurinko saa ihoni voimaan pitkään paremmin. Dubaissa on
takuulämpö ja -aurinko kohtuullisen lentomatkan ja aikaeron päässä.
Olen
joka vuosi lähettänyt hotelliin allergialistani etukäteen, vaikka se heillä
onkin ollut tallessa aiemmilta matkoiltamme. Sain tänäkin vuonna vastauksen,
että lista on välitetty hotellialueen kaikkiin viiteen ravintolaan.
Lisäksi he toivoivat sähköpostissaan, että varaamme pöydän ravintolaan
edellisenä päivänä, jotta he osaavat valmistautua erityisruokavalioihini
etukäteen.
Ensimmäisenä
iltana söimme hotellin buffetissa. Ravintolaan saavuttuamme kävin heti
ilmoittamassa henkilökunnalle, että minulla on erityisruokavalio ja
allergialistani pitäisi löytyä keittiöstä. Ravintolan pääkokki tuli hetken
päästä juttelemaan kanssani ja kysyi mitä haluaisin syödä. Hän pyysi, etten ota
mitään buffetista. Sen sijaan hän ilmoitti tekevänsä ruokani minulle erikseen
keittiössä. Muiden hakiessa buffetista ruokia, odottelin pöydässä, kunnes kokki
toi minulle herkullisen ateriani suoraan pöytään. Ensimmäisenä iltana sain
kanaa, kasviksia, riisiä ja tomaattikastiketta. Söimme buffetissa muutaman
kerran viikon aikana ja kokki hoiti ruokailuni aina mallikkaasti. Hän jopa
muisti, mitä olin muina päivinä syönyt ja tarjosi vaihteluksi jotakin muuta
vaihtoehtoa.
Kävimme
syömässä myös kolmessa muussa ravintolassa hotellin alueella. Yksi oli
australialainen pihvipaikka, toinen aasialainen ja kolmas rento kalaravintola.
Aasialaisessa ravintolassa sain todella hyviä kevätkääryleitä ja dim sumeja.
Australialaisessa pihviravintolassa kokki teki minulle alkuruoaksi raikkaan
salaatin, pääruoaksi pihvin ja jälkiruoaksi minulle oli leivottu maidoton
suklaakakku. Erityisesti kakku oli mahtava yllätys – muissa ravintoloissa kun
olin saanut jälkiruoaksi pääosin hedelmiä.
Dubaissa
havaitsin nyt saman kuin Irlannissakin: kaikissa ravintoloiden menuissa oli
merkattuna yleisimmät allergeenit. Näin ollen niistä oli helppo valita
sellaisia ruokia, jotka ovat valmiiksi maidottomia, pähkinättömiä ja niin
edelleen.
Huolimatta allergeenilistoista ruokalistoissa, kaikissa ravintoloissa tilaukseni tuli aina ottamaan
kokki, ei tarjoilija. He joko kysyivät mitä haluaisin syödä, tai sitten heillä
oli valmiiksi ehdottaa ruokalajeja, joita olivat miettineet etukäteen tiiminsä
kanssa. Kaikki saamani ateriat olivat maukkaita ja vatsa tuli joka kerta
täyteen.
Aamupala
tarjoiltiin aina buffet ravintolassa. Sama pääkokki, joka buffet-ravintola
iltoinamme vastasi annoksistani, järjesti aina myös aamupalani. Ravintolan
aamupalabuffetissa oli monta tarjoiluasemaa. Näistä yhdessä kokki esimerkiksi
paistoi munakkaita ja ruokailija sai itse valita mitä siihen laitettiin. Minulle
munakas kuitenkin paistettiin aina keittiössä. Samoin sain leivät, kalat,
hedelmät ym. aina sieltä. Henkilökunta ei halunnut ottaa riskiä, että minulle
tarjolla olevat tuotteet olisivat kontaminoituneet.
Olen
itse ollut joka kerta tyytyväinen Dubain palveluun ja siihen, miten he ottavat
allergiat tosissaan huomioon. Suosittelen lämpimästi käymään - allergisiakin!
Kommentit
Lähetä kommentti