Matkalla Irlannissa
Olin hiljattain
viikonloppureissulla Irlannissa. Vietimme ensin jonkin aikaa Dublinissa, jonka
jälkeen lähdimme Irlannin länsirannikolle, Galwayhin ja Spanish Pointiin.
Ajoimme kilometritolkulla pieniä idyllisiä teitä, joista oli vaikea mahtua
ajamaan, kun auto tuli vastaan. Maisemat olivat kuitenkin niin hienoja, ettei
kieli keskellä suuta ajaminen haitannut 😊
Allergisena koin erittäin positiivisen yllätyksen ravintoloissa. Söimme koko matkan ajan ravintoloissa ja olin otettu siitä, miten hyvin allergiani hoidettiin jokaisessa ravintolassa. Jokaisen ravintolan ruokalistan lopussa oli alla olevan kuvan mukainen lista yleisimmistä allergeeneista. Ja jokaisen ruoka-annoksen perässä puolestaan oli lista numeroita, jotka viittasivat allergeeneihin. Näin ollen ruokalistasta oli helppo katsoa, mitkä ruoka-annokset sopivat sellaisenaan. On aivan loistava juttu, että ravintoloissa on tällainen käytäntö, että he ilmoittavat yleisimmät allergeenit ruokalistassa. Vastaavanlaista toivoisin Suomeenkin.
Yhdessä
ravintolassa jokainen ruoka-annos sisälsi jotain ruoka-ainetta, jolle olin
allerginen. Se ei kuitenkaan ollut ravintolan henkilökunnalle ongelma, vaan he
muokkasivat annoksen niin, että allergisoiva aine jätettiin siitä pois.
Kertaakaan ei tarvinnut olla nälissään 😊
Yhden yön
vietimme vanhassa luostarissa, joka oli täysin remontoitu viihtyisäksi,
idylliseksi hotelliksi. Huoneita oli vain 12 ja aamupala tarjoiltiin pöytiin.
Annoin allergialistani aamupalapöytään saavuttuamme, ja hotellin omistaja, joka
toimi tarjoilijana aamupalalla, tutki listan läpi ja kertoi mitä voisivat
minulla tarjota. Annokset muokkautuivat sielläkin sellaisiksi, että ne eivät
sisältäneet mitään vääriä aineita ja sain vatsani täyteen.
Söimme myös yhtenä
päivänä lounaan Dublinissa vegaaniravintolassa. Niitä tuntui olevan ainakin
Dublinin alueella useita. Vegaaniravintolan helppous on omalla kohdallani
ainakin tuo maitotuotteiden sekä esimerkiksi äyriäisten puuttuminen. Vaikeutena
ovat ainoastaan pähkinät, joita käytetään jonkin verran vegaaniravintoloissa. Olen
niille erittäin allerginen. Onneksi esimerkiksi kyseisessä ravintolassa he
pystyivät heti kertomaan missä annoksissa on pähkinää ja mistä annoksista ne
voidaan helposti jättää pois. Vatsa tuli täyteen sielläkin 😊
Ja erittäin herkullista oli mm. vegaani valkosipulimajoneesi 😊
Kaiken
kaikkiaan sanoisin, että Irlanti on maitoallergiselle ja muillekin
allergikoille sekä keliaakikoille turvallinen maa matkustaa. Tottakai tarkkana
saa olla, kuten kaikkialla muuallakin, Suomessakin. Helpoksi matkustamisen
tekee se, että pystyy kommunikoimaan englanniksi. Samalla tavalla toimin
matkalla, kuten aina ennenkin, eli maistoin ensin jokaista annosta ja odotin, tuleeko
kutinaa tai muuta. Kaikki meni onneksi hyvin ja lähtisin Irlantiin mielelläni uudelleenkin.
Kommentit
Lähetä kommentti