Toivoa maitosiedätyksestä
Kuten lupasin, tällä kertaa asiaa maitosiedätyksestä :-)
Jotta maitosiedätys voidaan aloittaa, täytyy maidon IgE:n (vasta-aine) olla
alle 100. Normaalisti maidon IgE:n pitäisi olla alle 0,35. Minulla se oli
vuosia reilusti yli 300, mutta siitä huolimatta minulla aloitettiin
maitosiedätys ensimmäisen kerran vuonna 2007. Siedätys jouduttiin kuitenkin
pian aloituksen jälkeen lopettamaan, koska odotin toista lastamme ja raskaana
sitä ei voi tehdä.
Muutama vuosi toisen lapsemme syntymän jälkeen maidon IgE:ni
oli yhtäkkiä laskenut ja se oli 77. Vaikka lukema oli edelleen
hengenvaarallinen, oli suunta oikea. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin
maitosiedätys otettiin uudelleen puheeksi Iho- ja Allergiasairaalassa. Toisen
kerran se aloitettiin vuoden 2014 elokuussa. Tuolloin pääsin 5 kuukaudessa 1
millilitraan, mikä oli mieletön saavutus, mutta tammikuussa 2015 siedätys
jouduttiin jälleen lopettamaan, koska odotin kolmatta lastamme. Vuosi synnytyksen
jälkeen IgE oli taas laskenut ja oli ”vain” 44! Uskon, että hormonit ovat
vaikuttaneet jokaisen raskauden kohdalla positiivisesti maidon vasta-aineisiin.
Vuoden 2017 tammikuussa päätimme lääkärin kanssa aloittaa
siedätyksen kolmannen kerran. Jännitin aivan valtavasti. Muistan antaneeni
aamulla pusut lapsillemme ennen lähtöä Iho- ja Allergiasairaalaan ja mietin
näkevätkö he äitiään enää. Pelkäsin niin paljon, että pienestä maitomäärästä
tulee vakava reaktio. Pelkoa ei lieventänyt tieto siitä, että olin parhaassa
mahdollisessa paikassa ottamassa tuon annoksen ja jos jotain sattuisi, apu
olisi lähellä.
Menin sairaalaan aamulla klo 7.30 ja ilmoittauduin
päiväosastolle. Ensimmäisenä sairaanhoitaja tuli mittaamaan verenpaineen,
ruumiin lämmön ja happisaturaation. Tämän jälkeen tehtiin PEF-mittaukset ja
jäin odottelemaan lääkäriä. Lääkäri kuunteli keuhkot ja varmisti, että olin
terve. Sairaana maitoannosta ei voi antaa.
Ensimmäinen annos oli 0,5 tippaa maitoa. Mukiin laitettiin
siis 5 tippaa vettä ja 5 tippaa maitoa, se sekoitettiin ja siitä otettiin
pipetillä yksi tippa. Sain annoksen ja jäin odottamaan tuleeko reaktiota.
Hoitaja oli soittonapin päässä, jos reaktio tulisi ja ensimmäisen puolen tunnin
aikana hän kävi useasti ohi kulkiessaan kysymässä vointia. Ensimmäisestä
annoksesta ei onneksi tullut oireita ja pääsin 2 tunnin tarkkailun jälkeen
kotiin.
Jokaista nostettua maitoannosta pitää ottaa vähintään kaksi
viikkoa kotona ennen seuraavaa nostoa. Maitoannos otetaan siis joka päivä
suunnilleen samaan aikaan ja tunti ennen annoksen ottamista otetaan
antihistamiini. Sairaalassa käytössä oleva nostokaavio on lasten
maitoallergiassa käytössä oleva, mutta oma maitosiedätykseni etenee omassa
tahdissaan, ei kaavion mukaan.
Seuraavan noston tein kotona. Osa nostoista tehdään tosiaan
sairaalassa ja osa kotona. Joka nosto
jännittää aina. Vaikka kyse on ollut vaikka vain yhden tai kahden tipan
nostosta, niin ne ovat minulle olleet isoja harppauksia. Yhteen millilitraan
(n. 20-30 tippaa) päästyäni nostot ovat olleet 1-3 ml kerrallaan. Muutaman
kerran sairaalassa on varmuuden vuoksi laitettu kanyyli anafylaksian varalta.
Tammikuussa 2018 olin päässyt 15 millilitraan. Sitten sain
influenssan ja maitoannos aiheutti allergisen reaktion. Olin yksin kotona ja
nenän limakalvot turposivat umpeen. Olo oli hetken aika tukala, mutta kohtaus
meni melko nopeasti ohi. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että annos pitää
laskea takaisin 10 millilitraan. Se oli minulle henkisesti valtava pettymys.
Vasta huhtikuussa pääsin takaisin 15 millilitraan. Ensin annos nostettiin 13 millilitraan
ja sen jälkeen takaisin 15 millilitraan. Siedätyksen aikana annos tulee laskea
flunssan ja ulkomaanmatkan ajaksi edelliseen annokseen.
Tällä hetkellä siedätysannokseni on 30 millilitraa päivässä.
Olin jo viime syksynä päässyt 30 millilitraan, mutta sain allergisen reaktion,
kun otin maidon tyhjään vatsaan lyhyiden yöunien jälkeen (huom! reaktion
mahdolliseen laukeamiseen vaikuttavat siis ihan kaikki asiat) ja maitoannos
jouduttiin laskemaan 20 millilitraan. Myöhemmin syksyllä se nostettiin 25 millilitraan
ja tämän vuoden tammikuussa 30 millilitraan.
Maitotaulukon maksimiannos on 2 dl ja kun siihen pääsee, voidaan maito vaihtaa vaihtotaulukon avulla esim 8 palaan Fazerin sinistä, jogurttiin, ym. Lääkärini on sanonut, että minun kohdallani olemme tyytyväisiä, jos pääsemme 0,5 dl:aan. Tavoitteena on nostaa annos
tänä keväänä 40 millilitraan ja päästä vuoden loppuun mennessä 0,5 dl:aan.
Toivotaan että onnistuu!
Kommentit
Lähetä kommentti