Allergiamerkinnät ravintoloissa
Monissa
ravintoloissa on jo pitkään ollut merkintä ruokalistassa, mikäli ruoka on
laktoositonta tai gluteenitonta. Maidoton-sanaa ei kovin monen ravintolan
ruokalistalta vielä kuitenkaan löydä. Jotkut laktoosittomiksi merkatut ruoat saattavat
olla myös maidottomia, mutta merkinnät kannattaa aina tarkistaa.
Olen itse kohdannut kahdessa ravintolassa ulkomailla aivan mahtavat allergiamerkinnät. Sen kaltaisia toivoisi muuallekin.
Alla oleva kortti tuli vastaan tänä keväänä lontoolaisessa ravintolassa. Kyseessä ei ollut tällä kertaa lista allergisoivista tuotteista, vaan ohjeet miten voit nettisivujen kautta valita tietyt allergiaa aiheuttavat aineet ja saat listan siitä, mitä annoksia voit kyseisessä ravintolassa syödä. Kätevää!
Tämän kaltaiset listat tuovat ainakin itselleni turvallisemman olon. Tulee tunne, että kyseisessä paikassa otetaan allergiat aivan eri tavalla huomioon kuin monessa muussa paikassa. Hotelleissa saa usein aamupalalla pyytää henkilökunnan apua, jotta löytää sellaiset tuotteet, joita voi käyttää. Tällaisten taulujen käyttö helpottaa myös henkilökunnan työtä. Luotettavin olo tulee kuitenkin aina ravintolassa, jossa kokki katsoo kanssani esimerkiksi aamupalabuffetin tarjottavat yksitellen sisältöineen läpi.

Alla olevan
kuvan otin viime syksynä Kööpenhaminassa hotellin aamupalalta (pahoittelut huonosta kuvanlaadusta). Hotellin
seinältä löytyi kyseinen taulu, jossa oli merkattu numeroin kaikki yleisimmät
allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet. Jokaisen aamupalalla tarjolla olleen ruoan
edessä oli lappu, josta löytyi esimerkiksi numero 7, joka tarkoitti, että tuote
sisältää maitotuotteita. Oli helppoa valita pöydästä ne tuotteet, joista ei
löytynyt mm. tuota numeroa.
Alla olevan
kuvan sain yhdeltä blogin lukijalta, jolla on myös paha maitoallergia. Hän oli
törmännyt vastaavanlaiseen listaan Irlannissa ja lähetti kuvan minulle. Tämä
lista löytyi hotellin aamupalapöydästä. Numerointi on sama molemmissa
listoissa. Euroopassa on ilmeisesti käytössä joku standardinumerointi allergiaa
aiheuttaville ruoka-aineille.
Alla oleva kortti tuli vastaan tänä keväänä lontoolaisessa ravintolassa. Kyseessä ei ollut tällä kertaa lista allergisoivista tuotteista, vaan ohjeet miten voit nettisivujen kautta valita tietyt allergiaa aiheuttavat aineet ja saat listan siitä, mitä annoksia voit kyseisessä ravintolassa syödä. Kätevää!
Tämän kaltaiset listat tuovat ainakin itselleni turvallisemman olon. Tulee tunne, että kyseisessä paikassa otetaan allergiat aivan eri tavalla huomioon kuin monessa muussa paikassa. Hotelleissa saa usein aamupalalla pyytää henkilökunnan apua, jotta löytää sellaiset tuotteet, joita voi käyttää. Tällaisten taulujen käyttö helpottaa myös henkilökunnan työtä. Luotettavin olo tulee kuitenkin aina ravintolassa, jossa kokki katsoo kanssani esimerkiksi aamupalabuffetin tarjottavat yksitellen sisältöineen läpi.
Kommentit
Lähetä kommentti