Millä korvaan maitotuotteet
Kun
maitoallergiani lähes 15 vuotta sitten todettiin, meitä oli perheessä vain
kaksi, mieheni ja minä. Kun kerroin miehelleni, että minulla todettiin
maitoallergia, hän meni kauppaan ja osti laktoositonta kermaa. Kesti siis
hetken aikaa ymmärtää, mitä tuotteita ruokavaliosta täytyy jättää pois.
Maitoallergia oli tuolloin kuitenkin aika harvinainen, eikä
kaura/soija/riisituotteita ollut saatavilla.
Teimme
alkuun kaikki ruoat tuplana. Minulle maidottomana ja miehelleni normaalina.
Jossain vaiheessa ymmärsimme, ettei siinä ole mitään järkeä ja rupesimme
syömään samaa ruokaa. Mieheni tietenkin jatkoi normaalisti esim. jogurtin ja
maidon käyttöä. Nyt – 15 vuotta myöhemmin – meillä on 3 lasta ja syömme kaikki
samaa ruokaa. Ei tule mieleen ruokaa, jota olisimme tehneet kahta eri versiota.
Käytin ennen
enemmän soijatuotteita, mutta kolmannen lapsemme syntymän jälkeen vaihdoin
kauratuotteisiin, jotta hänkin voi syödä niitä. Lapsemme ja mieheni käyttävät
sekä kaura- että maitopohjaisia jogurtteja. Nuorinta lastamme ja minua
lukuunottamatta, muut juovat tavallista maitoa. Muuten meillä on ruokajuomana
vesi.
En ole itse
koskaan käyttänyt kaura- tai muita maitoja juomana. Käytän niitä vain
ruoanlaittoon. Tilanne saattaisi olla eri, jos minulla olisi ollut maitoallergia
aina. Mutta tavallisen maidon jälkeen vaihto kauramaitoon ei minulta
onnistunut.
Teen itse
kaikki perheemme ruoat. Käytän paljon kaurakermaa ja kaurajogurttia. Kauramaito
on sen verran ”vetisempää” kuin tavallinen maito, joten käytän esimerkiksi
makaronilaatikossa kauramaidon sijaan kaurakermaa. Kauramaitoa käytän kyllä
esimerkiksi leivontaan. Smoothiet teemme aina maustamattomaan kaurajogurttiin.
Harvassa
suomalaisessa leivässä on maitoa, joten niiden kanssa ei ole ollut juurikaan
ongelmia. Leivän päälle käytämme suurimmaksi osaksi maidotonta Keiju levitettä.
Maidottomia juustoja en käytä koskaan leivän päällä, mutta pizzan ja lämpimien
voileipien päälle laitan. Käytin ennen Cheezlyn Mozzarella juustoa, mutta
jostain syystä en ole löytänyt sitä aikoihin kaupasta. Se suli hyvin uunissa
pizzan ja leipien päälle, enkä ole löytänyt toista yhtä hyvin sulavaa
maidotonta juustoa.
Lapset
syövät mielellään maidottomia jäätelöitä, mutta meiltä löytyy kyllä pakkasesta
myös ihan tavallista kermajäätelöäkin. Jälkiruokien teossa käytän enemmin
soijakermaa kuin kaurakermaa. Se on mielestäni enemmän tavallisen kermavaahdon
näköistä ja makuista. Juustokakuissa käytän maustamatonta soijajogurttia.
Tässä vielä lyhyt yhteenveto korvaavista tuotteista:
ruokakerma -> kaurakerma tai soijakerma (esim. Planti)
kermavaahto -> soijavispi (esim. Alpro Vispi)
tuorejuusto kakkuun -> maustamaton soijajogurtti (esim. Alpro Natural)
tuorejuusto esim. patongin päälle -> kauralevite (esim. Påmackan, eri makuisia)
maito -> kauramaito (esim. Oatly kaurajuoma)
voi -> kasvimargariini (esim. Keiju tai Flora)
juusto -> kasvipohjainen juusto (esim. Cheezly Mozarella)
jäätelö -> katso edellinen postaus :-)
Kommentit
Lähetä kommentti